Kyyhkyt

Vuonna 2005 sanottua: Ei koskaan enää kanoja, hanhia tai mitään muitakaan siivekkäitä... No eipä, kaikki sanat on syöty ja takit käännetty. Kesällä 2020 tuli siis taas kyyhkyjäkin 25 vuoden tauon jälkeen.

Kyyhkyt ovat helppohoitoisia, suht vaatimattomia pidettäviä ja kun perusolosuhteet ovat kunnossa, myös pitkäikäisiä ja terveitä. Niiden huonoin puoli on jatkuva into lisääntymiseen. 😳😁

Riikinkukkokyyhkyt ysärillä.

Riikkinkukkokyyhkyjä... koska ne nyt vaan on niin nättejä. Ensin pari valkoista tupsupäistä sulkajalkaa ja myöhemmin myös muun värisiä indian fantaileja. 

Ja mistä näitä oikein tulee... eli vielä yksi nätti pariskunta... 

Indian fantail -rotu on riikinkukkokyyhkyistä raskasrakenteisempi, sillä on näyttävämpi pyrstö, sulkajalat ja päätöyhtö. Se on yleensä myös rauhallisempi ja helpommin kesyyntyvä, lentää myös huonommin.

Ensin tulleet valkoiset riikkarit tulivat luovutusikäisinä poikasina ja ne kesyyntyivät supersymppiksiksi tyypeiksi. Tallissa on mahdotonta kävellä ilman, että jostain lentää kyyhky olkapäälle tai pään päälle, kampaus ja kasvohoito kuuluu samaan rahaan...

 

Classic oriental frill on pöllökyyhkyihin kuuluva pienikokoinen sievä kyyhkyrotu. Se tunnetaan maailmalla useammalla nimellä ja se polveutuu vanhasta turkkilaisesta hünkari-kyyhkytyypistä. Sitä ei kuitenkaan tule sekoittaa moderniin, hyvin pieninokkaiseen versioon, joka ei esimerkiksi kykene ruokkimaan poikasiaan itse. Classic oriental frillillä on pieni nokka, mutta ei haittaavan pieni. Se syö samoja siemen- ja jyväsekoituksia kuin muutkin kyyhkyrodut ja hoitaa sekä ruokkii poikasensa itse. 

Classic oriental frillillä on tietyt rotutyypilliset tuntomerkit, kuten sulkajalat ja päätöyhtö, sekä tietyt standardin mukaiset värit ja kuviot, mitkä erottavat sen muista pöllökyyhkyistä. Värejä ja kuvioita on mm. satinette black laced, satinette brown laced, blondinette, ym. Jotkut kutsuvat rotua nimellä satinette, mutta se vain rodun yksi tietty kuvio/väritys. Kuvissa satinetteja.

Viestikyyhkyjäkin tuli... koska ne nyt vaan on niin kiehtovia. Kasvettuaan lentokykyisiksi ne saavat ensin harjoitella omassa tahdissaan vapaalentoa, tutustua ympäristöön ja hahmottaa kotireviiriä. Syksyllä ehdittiin kokeilla muutama kerta matkalentoa, kunnes tuli loppusyksy ja haukka ja pimeät ajat. Talvikuukaudet viestikyyhkyt viettävät aikaa lakassaan ja tarhassaan ja loppukeväällä, kun puissa alkaa olla lehdet ja haukkariski vähenee, ne saavat taas lentää vapaana loppusyksyyn asti.

Viestikyyhkyillä on pihalla oma lakka, sekä siksi, että vapaalennot onnistuvat sieltä helpommin, että siksi, etten halua niiden tuovan matkoiltaan mahdollisia ulkoloisia kanojen tarhaan. 

Kyyhkyt ovat tunnetusti innokkaita lisääntymään, pesimispuuhat ovat siis käynnissä enempi vähempi aina, mutta vain keväisin saavat tehdä poikasia.

 

Araucana - sinisiä munia muniva kana

Araucana on tunnettu sinisistä munistaan ja vaikka sitä on useampaa erilaista rotutyyppiä, sekä normaali- että kääpiökokoisena, kaikkia näitä tyyppejä yhdistää sinertävä munankuoren väri. 

Eri mailla/yhdistyksillä on araucanalle erilaiset standardit, mm. amerikkalaisilla on standardit sekä pyrstöttömälle araucanalle että myös ameraucanalle, mikä muistuttaa meillä tunnetumpaa versiota eli englantilaista araucanaa. Joitakin eroavaisuuksia niidenkin välillä kuitenkin on: rotuleima on erilainen ja ameraucanalla ei esimerkiksi ole tukkaa. 

Meillä tutumpi versio on englantilainen araucana. Sillä on pyrstö, tukka ja poskiparta, mutta ei korvatupsuja. Rakenteeltaan se on mm. pystyasentoisempi kuin pyrstöttömät. Usein väri on meillä laventeli, mutta muitakin värejä on, mm. musta, valkoinen ja cuckoo. Keskellä kaksi laventelia engl.araucanaa, nämä munivat vihreänsävyisiä munia.

Araucana, engl. araucana, ameraucana... alkuperästä on sekä hieman epäselvyyttä että kiistaa. Useimpien lähteiden mukaan pyrstötön, tukaton ja korvatupsullinen mapuche-araucana on se alkuperäinen araucana Etelä-Amerikasta, chileläisen Arauca-intiaaniheimon mukaan nimensä saanut rotu. Sekin on tosin alunperin muodostunut kahdesta eri rodusta: Collonocas, joka oli pyrstötön ja muni sinisiä munia, sekä Quetros, joka oli pyrstöllinen & korvatupsullinen ja muni ruskeita munia. 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat rodusta on 1500-luvulta, sitä edeltävä historia on hämärän peitossa, mutta alkuperäalueillaan araucanaa elää edelleen puolivilleinä populaatioina. 

Kolonialismin myötä araucana levisi ympäri maailmaa, mutta länsimainen historia on vielä sekavampi, koska tuonnit edustivat eri tyyppisiä linjoja ja kasvatus jakautui siten hieman eri näköisiin rotuihin omine standardeineen.


Pyrstöttömiä araucanoja on sekä normi- että kääpiökokoisena ja niitä on standardissa useampaa väriä: mm. villiväri, sinivilliväri, kultakaula, hopeakaula, vehnä, sinivehnä, musta-puna, sini-puna, valkoinen, musta, sininen, splash, cuckoo. 

            Musta, sininen ja splash:

 

            Cuckoo:

         Villiväri, sinivilliväri ja splashvilliväri:

Vehnä, sinivehnä ja splashvehnä:

Saksalaisen yhdistyksen sivustolla on paljon tietoa ja myös Euroopassa käytössä olevat standardit pyrstöttömille araucanoille:

Sonderverein zur Erhaltung des Araucana und Zwerg Araucana

Alunperin araucanalle uniikki ominaisuus sininen munankuoren väri periytyy vallitsevasti ja se vaihtelee hyvin vaaleasta turkoosista aivan siniseen. Väri tulee oocyanista ja se muodostuu kuoren kehityksen alussa värjäten kuoren kokonaan läpi. Muna on siis myös sisäpuolelta sininen, toisin kuin ruskea muna, minkä väri on munintatiehyeen loppuvaiheessa muodostuva kerros valkoisen kuoren päällä.

Araucanaa hyödyntäen on jalostettu myös useampi muu sinisiä munia muniva rotu, esimerkiksi cream legbar.

Joihinkin araucana-linjoihin on jossain vaiheessa sekoittunut ruskean kuorenvärin geenejä, jolloin munat ovat vihreitä. Ruskeaan väriin vaikuttaa monta eri geeniä, sävyä on siis todella vaikea saada linjasta pois, jos se sinne kerran pääsee.

Sinisen kuorenvärin geeni ja herneharjan geeni sijaitsevat lähekkäin samassa kromosomissa. Puhtaalla araucanalla, kaikilla eri versioilla, on aina herneharja, joskin muodoltaan vähän vaihteleva. Vaikka herneharja ja sininen kuoren väri ovat linkittyneet, ne eivät aina periydy yhdessä (esimerkiksi cream legbarilla on harkkoharja). Kuvissa pyrstöttömien kääpiöaraukukkojen herneharjoja.

Araucanan pyrstöttömyys periytyy vallitsevasti ja pyrstöttömyys johtuu häntäluun puuttumisesta, se on siis rakenteellinen poikkeama, ei pelkästään pyrstöhöyhenten puuttuminen. Pyrstöttömien parveen voi joskus kuoriutua "pyrstöllisiä" jälkeläisiä, yleensä niillä on kuitenkin vain muutamia pidempiä pyrstösulkia, ei täyttä pyrstöä. Pyrstöttömyyden geeni ei ole letaali, mutta siihen voi liittyä jonkinasteista sikiökuolleisuutta. Pyrstön malliin, selän loppuosan rakenteeseen, on hyvä kiinnittää jalostuksessa huomiota, että rakenne pysyy terveenä. 

Pyrstöttömillä araucanoilla on myös munien hedelmöittyminen heikompaa sekä pyllyn hyvin pyöreän mallin että kloaakin ympäristön erittäin paksun ja pehmeän höyhenpeitteen takia. Kloaakin ympäristön höyheniä kannattaakin trimmata vähemmäksi siitoskaudella, mutta silti munien "itävyys" ei ole samaa luokkaa kuin pyrstöllisillä kanoilla.

Myös korvatupsut ovat araucanan uniikki ominaisuus. Ne muodostuvat korvan alapuolella roikkuvasta pienestä iholäpyskästä, missä kasvaa höyheniä.

Korvatupsullisia araucanoja kasvattaessa on otettava huomioon, että korvatupsun aiheuttava geeni on samaperintäisenä letaali. Ts. kaksi vallitsevaa geenimuotoa aiheuttavat sikiön kuoleman ennen kuoriutumista. Eriperintäisenäkin siihen voi liittyä jonkinasteista sikiökuolleisuutta. Korvatupsut voivat olla suuret, pienet tai siltä väliltä, sekä myös toispuoleiset, eli puuttua toiselta puolelta kokonaan. 

Jalostukseen suositellaan käytettäväksi ainoastaan kokonaan tupsutonta tupsullisen kanssa, jolloin sikiöiden kehitys on normaalia ja korvatupsullisia kuoriutuu ~50%:n suhteella normaalin vallitsevan periytymismuodon säännön mukaan. Ts. korvatupsullisella araucanalla on vain yksi kopio tupsugeenistä, jolloin se periyttää myös kokonaan tupsuttomia jälkeläisiä. Jos haluaa kasvattaa kokonaan tupsuttomia, se onnistuu helposti jättämällä parveen vain tupsuttomia. Tupsuttomat eivät voi saada tupsullisia jälkeläisiä.

Molemminpuoleiset isot korvatupsut:

Molemminpuoleiset pienet korvatupsut: 

Toispuoleinen korvatupsu:

Kokonaan korvatupsuton:

Ei korvatupsuja tällä herralla, vaan muhkea poskiparta: 

Pyrstöttömät kääpiöaraucanat ovat rohkeita, vilkkaita ja ehtiväisiä pieniä palleroita. Pihalla ollessaan ne touhottavat menemään ja etsivät ahkerasti ruokaa, sekä aidatulta alueelta että välillä sen ulkopuoleltakin. 😀 

Kääpiöaraut ovat parvisosiaalisia, samassa parvessa voi pitää useampaa kukkoakin, mutta kaikki yksilöt eivät aina tule kaikkien kanssa toimeen, eli useamman kukon porukassa täytyy aina vähän seurailla tilannetta. Kääpiöaraut tulevat yleensä hyvin toimeen myös muiden rotujen kanssa samassa parvessa ja tipujen yhdistäminen aikuisten parveen on sujunut ongelmitta. Kukot ovat kohteliaita, koeponnistavat rouvilleen sopivia pesiä munintaa varten ja tarjoilevat makupaloja. 

                Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. 6-viikkoiset konehaudotut asettuvat muina tipuina aikuisten kanssa yöpuulle.

Kääpiöaraut munii suht ahkerasti ja aloittavat muninnan vajaan viiden kuukauden iässä, vuodenajasta eli päivän pituudesta riippuen. Joitakin ei kiinnostele hautominen ollenkaan, jotkut sekä hautoo että ovat erinomaisia emoja.

 

 

***********************************************************************

Jalostusryhmieni kukot ovat korvatupsuttomia, kanoja on sekä tupsuttomia että tois- ja molemminpuoleisesti tupsullisia.

 Emoparvessa vehnää, sinivehnää ja splashvehnää:

***********************************************************************

Marau, olive egger, easter egger ynnä muut pääsääntöisesti araucanan sukuiset "värimunijat", joiden yhteinen nimittäjä on vihreä munankuoren väri eri sävyissään, eivät ole puhdasrotuisia kanoja. Niiden munien väri ei myöskään ole ennustettavissa F1-sukupolven jälkeen. Vihreän sävyt eivät ole väriä itsessään, vaan vihreä muodostuu ruskeasta kerroksesta sinisen kuoren päällä, ja tämä vaihtelevuus tekee värimunijoiden tuotoksista kivan lisän munakoriin.

Ruskean sävy määrittelee vihreän sävyn: tumma maransin ruskea tekee munan oliiviksi, brahman vaalea beige lähes mintunvihreäksi. Kaikki sävyt tuosta väliltä ovat mahdollisia, mutta aina selkeästi vihreään taittavia.

Brahman, kääpiöaraucanan ja maransin munia:

***********************************************************************