Saturday, May 19, 2012

Ruukutusta & istutusta

Ruukutusasema. Vähän lähti taas käsistä taimien kasvatus, oma tarve taimille olisi noin kolme per laji, mutta jotenkin niitä nyt vaan taas on moninkertainen määrä... Lopuks himpan hyydytti ja runttasin tyynesti muutamia taimia per ruukku.




Joku vihreä ötökkä mönkii mun kasvarissa:


Paprikaa & päärynämelonia:

Kaksi laiskaa auringossa


Ja yksi ihana nainen hiekalla...

Thursday, May 17, 2012

Historian havinaa

Hisar Ladin 1985-1997 (Tarkan of Kanber x Gülperi of Dagistan). Ladin oli jotakuinkin täydellinen rotunsa edustaja mun silmissä, eikä pelkästään ulkomuodoltaan. Kasvattaja Natalka Czartoryska, om. Kirsti & Patrick Forsbom.

Tuzlaya Rezil (Hisar Yandik x Hisar Karyola) ja tyttärensä Azimli Karli. Karlin isä oli Ladin.

Azimli A-pentue, emä Rezil ja isä Hisar Liman (Ladinin veli). Taustalla norsuaa Agabey, vasemmalta oikealle Asil, Albay, Asker & Aslan ja tytöt Aktif & Ates.

Kasvari alkaa olla valmis

Nyt on kärrätty lantaa joka lootaan kottikärryllinen. Ei pitäis tänä vuonna olla lannoituksesta kiinni, todennäköisesti käykin niin, että kaikki kuolee silkasta aasinpaskajärkytyksestä... :D Vielä yksi säkki multaa per loota, niin pääsee taimet purkeista pois.

Viiniköynnös Zilga, kavereiden kesken Winkku, on hieman vaatimaton vielä. :D Pitää löytää jostain iso tynnyri (sinkki, puu, jotain...) hälle somaksi ruukuksi.

Anatolianpaimenkoira -> anatoliankoira

Tänään huomasin, että nimenmuutos on mennyt Kennelliitossa läpi eli Koiranetissä näkyy rotuna anatoliankoira. Hieno juttu, vähentää sekaannusta - kun ei anatoli todellakaan ole mistään kohtaa paimentava koira. Pitäisi päivittää blogi ja kotisivut. Vähitellen...


Anatoliankoiraa laiskottaa...

Friday, May 04, 2012

Laumiksen omistamisesta silloin, kun kaikki ei menekään kuin Strömsössä...

Alim oli keskivertoa huomattavasti tiukempi anatolipoika - itsevarma maailmankuningas, joka ei kuvia kumartanut. Aggressioita löytyi kaikkia mahdollisia lajeja, mitä vaan yhteen koiraan saa mahdutetuksi. Alimia opiskellessa sai täyden oppitunnin niin dominanssiaggressiosta kuin myös resurssi- ja sijaisaggressiostakin. Oman alueen vartioiminenkin oli enemmän kuin tehokasta jo hyvin pienestä pitäen ja oma käsitykseni siitä, kuinka aikaisin totinen vartioiminen alkaa pennussa näkymään, muuttui täysin.

Päädyin Vappupäivänä viemään Alimin lopetettavaksi. Se ei pysynyt enää tarhassa, enkä voinut ottaa sitä riskiä, että se teloisi jonkun pihaan tulijan tai tuossa tiellä kulkijan. Vaikka asummekin melko syrjässä maatilalla, niin esimerkiksi pari viikkoa sitten tässä kävi yhden kaverin lapset Majblommaa myymässä. Olisipa ollut kiva, jos Alim sellaisessa tilanteessa olisi hyörinyt issekseen huseeraamassa pihamme reunoilla.

Jos meillä olisi joku pilipaliporoverkosta tehty tarhantekele, niin voisi syyttää omaa huolimattomuutta/saituutta, mutta kun tarha on tukevaa kaksi metriä korkeaa Multifort-verkkoa ja kunnolla kaivinkoneiden sekä viiden miehen voimin laitettu. Siinä on viimeiset 14 vuotta joka ikinen anatolimme pysynyt, myös ne tulisemmatkin tyypit. Ensimmäiset anatolimme pysyivät matalammassa riistaverkossakin, kunnes tarha ajan myötä täytyi uusia, ja yleensä anatolit pysyvätkin hyvin aidoissa. Alim oli huomaamattani kaivellut takasivustalle useammankin montun ja yhden reunalta saanut verkkoa vähän ylös. Hyvin vähän kyllä, mutta kai se sitten siitä oli mahtunut. No, siitä olisi selvitty kaivamalla maan alle lisää verkkoa. Mutta viimeinen niitti oli se, kun pellolla talon alapuolella oli kaksi kettua ja Alim kuumeni niin, että hyppiessään pääsi kyynärpäidensä varaan verkon päälle. Siitä sitten potki takajaloilla verkosta tukea ja oli tulossa yli, kunnes sain sen putoamaan takaisin tarhan sisäpuolelle. Eli en ole edes varma oliko se ne aiemmat kerrat tullut yli vai ali.

Kun Alim oli kerran keksinyt, että pois pääsee, niin skannailikin sitten intensiivisesti sieltä täältä, että mistäs lähtis. Olisin tietty voinut laittaa sille alta ja päältä katetun elementtibunkkerin, mutta onko se laumiksen elämää... Tai pitää sen kettingissä. Eipä sekään olisi ollut laumiksen elämää. Elämän laatukin merkitsee jotain, eikä vain se, että on elossa.

Kaikenlaisten sen muiden tempausten kanssa olin oppinut elämään (erilaiset aggret, Farhatin telomiset, muulle perheelle aggressiiviset uhittelut, jne), mutta se, että se pääsisi vahingoittamaan mahdollisesti pahastikin jotakuta sivullista... ei ei ei. Ja Alimin kohdalla kyse ei olisi ollut siitä, että JOS jotain tapahtuu vaan KUN jotain tapahtuu. Sen se oli osoittanut jo aiemmin.

En tosiaan muutakaan järkevää ratkaisua keksinyt, mutta ihan järjettömän syyllinen ja petturimainen olo. Ja valtava ikävä Alimia. Jos se olisi ollut minulle itselleni "paha" koira, mutta ei - vaikka Alim ei helppo koira ollut millään lailla, niin mammaa hän kovin rakasti. Alim oli kiihkeä ja tulinen sekä hyvässä että pahassa. Pentuna ja nuorena sen kanssa tiukasti marssijärjestyksistä "keskusteltiin" useampaan otteeseen ja tarkkana sain olla aina, mutta kun keskinäiset sävelet sille selkisivät, oli se enimmäkseen oikein mamman mussukka. Muille sitten kaikkea muuta, eikä se ollutkaan kuin minun käsiteltävissäni. Kaikkien ominaisuuksiensa summana Alim ei tiukemmaksikaan laumanvartijaksi ihan jokapäiväinen ilmiö ollut ja siinä vaiheessa, kun ei enää pysty takaamaan muiden turvallisuutta, on aika tehdä raskaita päätöksiä. Kasvattaja olisi halunnut Alimin takaisin Italiaan, mutta kaikki realiteetit huomioonottaen ymmärsi ratkaisun - vaikka pahalta hänestä, niin kuin meistä muistakin, tietenkin tuntuu nuoren koiran lopettaminen. Vastuun ja tällaisen koiran kierrättäminen ei vaan olisi ollut millään lailla järkevä eikä turvallinenkaan vaihtoehto.

Vituttaa ja surettaa niin, ettei veri kierrä.